Sielun taika hopeassa – Laura Tenhusen koruteokset

Sielun taika hopeassa. Näin voisin kuvata sanoin Laura Tenhusen lumoavia koruja, jotka puhuttelevat katsojaa.

Tutustuin Lauraan kolme vuotta sitten, kun teimme yhdessä kuvaussession, hän toimi mallina The Bronze projektissa. Myöhemmin huomasin sosiaalisessa mediassa, että Laura jakaa kuvia upeista koruista, ja sitten selvisi, että kyseessä on hänen oma käsityönsä jälki. Hän opiskelee kultasepäksi. Viime syksynä otin häneen yhteyttä, koska halusin tehdä kuvasaarjan hänen erikoisista koruistaan.

Lauran inspiraatio on peräisin luonnosta, ja useimmat kappaleet sopivat talviseen satumaailmaan. Näin ollen kuvien miljöönä loistaa ihana suomalainen talvimaisema, tarkemmin Hatanpään Arboretumin puisto, Tampereella.

Tavoitteeni oli kuvata paitsi koruja myös niiden tekijää. Halusin välittää kuvien kautta sitä tunnemaailmaa, joka vangitsee heti, kun katsot näitä teoksia. Koruihin on laitettu pala sielua ja lopputuloksena uniiki korutaide hopeasta.

Kuvien yllä esiintyvät korujen nimet.

Kasvava Elo

 

Anima Speculum

 

Soidensydän

 

Näkö

Havahdus

Kuunpisara

 

Blog at WordPress.com.