Hanna & Olli

Rakkauden vangit.

Tämä hauska sanaleikki tuli mieleen, kun mietin Hannan ja Ollin hääpäivää viime vuoden marraskuulta. Seremonia ja juhla pidettiin Hotelli Katajanokassa, joka toimi 1800-luvulla vankilana ja suljettiin vuonna 2002. Vähän myöhemmin vankila avasi taas ovensa, mutta tällä kertaa hienona hotellina.

Meidän sessiomme alkoi hääpotreteilla hotellin pihalla, oli marraskuu ja hyvin vaihteleva keli. Kuvauksen alussa sää näytti lupaavalta, kuitenkin loppujen lopuksi tuli sadetta. Onneksi! Onneksi satoi, vaikka vähän ja hetkellisesti, kuitenkin saimme hyödyntää vesipisaroita, ja näin syntyivät aivan kauniit kuvat. Sanon aina tuleville hääpareille, että pieni sade on ehdottomasti mahtava mahdollisuus loistaviin kuviin.

Hääkuvien jälkeen suuntasimme vankilakappeliin, jossa kuulimme tahdon. Juhla jatkui sitten tunnelmallisesti valaistetussa Linnankellarissa.

Paljon Onnea Hanna & Olli!

 

 

 


 

Blog at WordPress.com.